MM-karsinta U21, Stralsund, Saksa 25.05.2019 | Laji: Speedway
Salonen ja Säyriö jäivät ilman paikkaa U21 MM-finaaleissa
Speedwayn alle 21-vuotiaiden MM-semifinaalit ajettiin eilen. Yhteensä semfinaaleita ajettiin kolme. joista jokaisesta neljä nopeinta lunastivat paikkansa MM-finaaleihin. Finaaleita ajetaan kolme kappaletta, jonka jälkeen on selvillä luokan maailmanmestari. Suomella oli semifinaaleissa kaksi paikkaa. kun Timi Salonen oli hakemassa jatkopaikkaa Saksan Stralsundissa ja Niklas Säyriö Puolan Krakovassa.
Salosen kilpailu Saksassa alkoi neljännellä sijalla, joten avauserä ei vielä pisteitä tuottanut. Toinen erä jatkoi samaa kaavaa, suomalaisen ollessa maalissa jälleen neljäntenä. Kolmaskaan erä ei vielä avannut Salosen pistetiliä, mutta neljännestä erästä irtosi yksi piste kolmannen sijan turvin. Viimeisessä erässä Salonen jäi jälleen pisteittä. Näin ollen viisi ajettua erää tuottivat yhden ajetun pisteen ja sijan 15.
Krakovassa Säyriö sai pistetilin auki heti avauserässään ollen maalissa kolmantena. Seuraavasta erästä pistepussi ei kartunnut, mutta kolmas erä oli suomalaiselta vakuuttava. Siinä Säyriö ajoi maaliin toisena napaten kaksi pistettä itselleen. Neljäs erä tuotti yhden pisteen lisää, joten ennen viimeistä erää kasassa oli neljä pistettä. Se jäi lopulta myös lopulliseksi saldoksi, sillä viimeinen erä ei pisteitä tuonut. Säyriön ajamat neljä pistettä riittivät sijalle 12.
1. | Frederik Jakobsen, | Tanska | 14+3 |
2. | Dominik Kubera, | Puola | 14+2 |
3. | Nick Skorja, | Slovenia | 11+3 |
4. | Tim Sørensen , | Tanska | 11+2 |
5. | Dominik Möser, | Saksa | 9 |
6. | Lukas Fienhage, | Saksa | 9 |
7. | Luke Becker, | USA | 9 |
8. | Christoffer Selvin, | Ruotsi | 8 |
9. | Roman Lachbaum, | Venäjä | 8 |
10. | Zach Wajtknecht, | Iso-Britannia | 7 |
11. | Broc Nicol, | USA | 5 |
12. | Matthew Gilmore, | Australia | 5 |
13. | Daniel Klima, | Tsekki | 4 |
14. | Drew Kemp, | Iso-Britannia | 3 |
15. | Timi Salonen, | Suomi | 1 (0,0,0,1,0) |
16. | Gaetan Stella, | Ranska | 1 |
17. | Leon Arnheim, | Saksa | 1 |
Teksti: Matias Hirsimäki, Ratalajiryhmä/SML
  | |
|
|

2024 - 2023 - 2022 - 2021 - 2020 - 2019 - 2018 - 2017
2016 - 2015 - 2014 - 2013 - 2012 - 2011 - 2010 - 2009
2008 - 2007 - 2006 - 2005 - 2004
MM-sarja, Roden, Hollanti 22.09.2019 Maarata |  | SM-liigan finaali, Kuusankoski 14.09.2019 Speedway |  | Soivuoren muistokisa, Seinäjoki 07.09.2019 Speedway |  | MM-karsintojen finaali, Scheessel, Saksa 25.08.2019 Maarata |  | SM-liiga 8, Hyvinkää 21.08.2019 Speedway |  | Henkilökohtainen SM, Pori 17.08.2019 Speedway |  | Eurooppa Cup 250cc, Tsekki 17.08.2019 Speedway |  | EM-osakilpailu, Vojens, Tanska 10.08.2019 Speedway |  | Eurooppa Cup U19, Pardubic, Tsekki 09.08.2019 Speedway |  | Eurooppa Cup U19, Gustrow, Saksa 09.08.2019 Speedway |  | Henkilökohtainen PM-finaali, Axewalla, Ruotsi 03.08.2019 Maarata |  | Mini- ja Microspeedway, Varkaus 03.08.2019 Speedway |  | Baltic League, Varkaus 03.08.2019 Speedway |  | Joukkue PM-finaali, Axewalla, Ruotsi 02.08.2019 Maarata |  | SM-liiga 7, Kuusankoski 02.08.2019 Speedway |  | Pariajon SM, Haapajärvi 27.07.2019 Speedway |  | SM-liiga 6, Hyvinkää 22.07.2019 Speedway |  | SM-liiga 5, Haapajärvi 21.07.2019 Speedway |  | MM 250cc, Holsterbro, Tanska 20.07.2019 Speedway |  | EM 125cc, epävirallinen, Torun, Puola 20.07.2019 Speedway |  | MM-sarja, Mühldorf, Saksa 07.07.2019 Maarata |  | EM-semifinaali U21, Holsted, Tanska 06.07.2019 Speedway |  | Pariajon EM-semifinaali, Terenzano, Italia 29.06.2019 Speedway |  | MM-karsinta, Marianske Lazne, Tsekki 29.06.2019 Maarata |  | MM-semifinaali U21 joukkue, Vetlanda, Ruotsi 29.06.2019 Speedway |  | Eurooppa Cup U19 pariajo, Plzen, Tsekki 22.06.2019 Speedway |  | SM-liiga 4, Seinäjoki 16.06.2019 Speedway |  | MM-sarja, La Reole, Ranska 16.06.2019 Maarata |  | SM-liiga 3, Kauhajoki 15.06.2019 Speedway |  | MM-karsinta, Abensberg, Saksa 10.06.2019 Speedway |  | MM-karsinta, Lamothe Landerron, Ranska 08.06.2019 Speedway |  | MM-karsinta, Glasgow, Iso-Britannia 08.06.2019 Speedway |  | SM-liiga 2, Riika, Latvia 08.06.2019 Speedway |  | EM-semifinaali, Bielefeld, Saksa 02.06.2019 Ruohorata |  | EM-semifinaali U21 joukkue, Glomso, Tanska 01.06.2019 Speedway |  | MM-sarja, Herxheim, Saksa 30.05.2019 Maarata |  | SM-liiga 1, Pori 30.05.2019 Speedway |  | MM-karsinta U21, Krakova, Puola 25.05.2019 Speedway |  | MM-karsinta U21, Stralsund, Saksa 25.05.2019 Speedway |  | 75. SM, Forssa 25.05.2019 Maarata |  | PM-finaali 250cc, Geiteryg, Norja 25.05.2019 Speedway |  | SM-finaali, Seinäjoki 18.05.2019 Speedway |  | Speedway of Nations, Manchester, Iso.Britannia 11.05.2019 Speedway |  | EM-karsinta, Rivne, Ukraina 02.05.2019 Speedway |  | EM-karsinta, Gorican, Kroatia 27.04.2019 Speedway |  | EM-karsinta, Poznan, Puola 27.04.2019 Speedway |  | MM-sarja, Heerenvee, Hollanti 31.03.2019 Jääspeedway |  | MM-sarja, Inzell, Saksa 17.03.2019 Jääspeedway |  | PM-finaali, Bollnäs, Ruotsi 09.03.2019 Jääspeedway |  | Henkilökohtainen SM-finaali, Kauhajoki 23.02.2019 Jääspeedway |  | Joukkue MM-finaali, Togliat, Venäjä 17.02.2019 Jääspeedway |  | EM-finaali, Ufa, Venäjä 10.02.2019 Jääspeedway |  | SM-karsinta, Seinäjoki 26.01.2019 Jääspeedway |  | MM-karsinta, Örnsköldsvik, Ruotsi 12.01.2019 Jääspeedway |  | MM-karsinta, Kauhajoki 12.01.2019 Jääspeedway |  |
Päivitetty 24-tunnin sisällä
Speedwaysanomien artikkeli
| |
|
|