MM-finaali, La Reole, Ranska 17.06.2017 | Laji: Maarata
Jesse Mustonen yhdeksäs La Reolen MM-maaradalla
Suomen Jesse Mustonen kävi armottoman taistelun maaradan MM-pisteistä myöhään eilen illalla Ranskan La Reolessa, kun vuorossa oli kauden toinen MM-finaali. Mustonen joutui jättämään ensimmäisen kilpailun väliin loukkaantumisen vuoksi. Ruohopintaisella radalla ajetussa kilpailussa varkautelainen keräsi 8 pistettä ja se riitti hienosti yhdeksänteen sijaan.
Mustonen aloitti kilpailun ajamalla kaksi kertaa kolmanneksi. Kolmannessa erässä riitti draamaa. Varkauden miehen pyörä hyytyi teknisen vian vuoksi ja Tsekin Hynek Stichauer törmäsi takaapäin suomalaiseen. Tsekin kuljettajan kilpailu päättyi siihen. Mustonen onneksi selvisi onnettomuudesta ilman isompia vammoja. Pyörä sen sijaan meni heikkoon kuntoon.
Loput kaksi erää kasvattivat pistepussia kahden kolmossijan verran. Se riitti semifinaaliin. Siinä mies jäi kuitenkin harmittavasti viimeiseksi. Kilpailun jälkeen kommentteja antoi hieman pettynyt mies.
- Ei se nyt ihan niin hyvin mennyt, oma tavoite oli korkeammalla. Startit lähti hyvin, mutta kyyti ei ihan riittänyt. Toisaalta, ei yhdeksäs sija MM-finaalissa huonokaan ole. Alkukausi on ollut hankala loukkaantumisenkin vuoksi, joten kyllä kai sitä tyytyväinen voi olla.
- Kolmannessa erässä pyörä hyytyi ja Hynek törmäsi minuun. Onneksi siinä ei mitään isompaa sattunut. Kyllä se näkyy, että nämä kaverit ajaa paljon ruohorataa. Kova työ on pysyä kyydissä. Tänään ajolinja oli ihan laidan vieressä. Näkyvyys oli välillä huono. Pölyä oli paljon ja rataa ei kasteltu ollenkaan, siitä olisi muuten tullut liian liukas. - Nyt aletaan valmistautuminen ensi viikonlopun MM-karsintaan, päättää Mustonen.
Kilpailun voittajaksi ajoi kotiyleisön riemuksi Mathieu Tresarrieu, joka nousi samalla MM-sarjan kärkipaikalle. Nuoret tähdet Saksan Michael Härtel ja britti James Shanes valloittivat loput paikat podiumilla.
MM-sarja jatkuu heinäkuun 9. päivänä Saksan Mühldorfissa.
1. | Mathieu Tresarrieu, | Ranska | 26 |
2. | Michael Härtel, | Saksa | 24 |
3. | James Shanes, | Iso-Britannia | 18 |
4. | Theo Pijper, | Hollanti | 17 |
5. | Stephan Katt, | Saksa | 18 |
6. | Richard Hall, | Iso-Britannia | 16 |
7. | Stephane Tresarrieu, | Ranska | 15 |
8. | Dirk Fabriek, | Hollanti | 13 |
9. | Jesse Mustonen, | Suomi | 8 (2,2,Fd,2,2,0) |
10. | Theo Di Palma, | Ranska | 6 |
11. | Josef Franc, | Tsekki | 5 |
12. | Chris Harris, | Iso-Britannia | 5 |
13. | Glen Phillips, | Iso-Britannia | 4 |
14. | Hynek Stichauer, | Tsekki | 2 |
15. | Jörg Tebbe, | Saksa | 1 |
16. | Jerome Lespinasse, | Ranska | 1 |
17. | Gabriel Dubernard, | Ranska | 1 |
Teksti: Tomi Nevanperä
  | |
|
|

2024 - 2023 - 2022 - 2021 - 2020 - 2019 - 2018 - 2017
2016 - 2015 - 2014 - 2013 - 2012 - 2011 - 2010 - 2009
2008 - 2007 - 2006 - 2005 - 2004
SM-finaali, Tampere 21.10.2017 Maarata |  | Pariajon SM-finaali, Kuusankoski 30.09.2017 Speedway |  | MM-finaali, joukkue, Roden, Hollanti 24.09.2017 Maarata |  | SM-liiga 10, Pori 16.09.2017 Speedway |  | Minispeedway Suomen Cup 5/5 , Pori 16.09.2017 Speedway |  | SM-liiga 6, Hyvinkää 11.09.2017 Speedway |  | Kaupunkiottelu Varkaus-Seinäjoki, Varkaus 10.09.2017 Speedway |  | PM-finaali, Mantorp, Ruotsi 02.09.2017 Maarata |  | Viides MM-finaali, Morize, Ranska 02.09.2017 Maarata |  | 250cc MM-finaali, Praha, Tsekki 31.08.2017 Speedway |  | 250cc MM-semifinaali, Praha, Tsekki 29.08.2017 Speedway |  | MM-karsintojen finaali, Berghaupt, Saksa 27.08.2017 Maarata |  | Youth World Cup, Pardubic, Tsekki 25.08.2017 Maarata |  | GP 4, Eenrum, Hollanati 20.08.2017 Maarata |  | SM-liiga 9, Nokia 16.08.2017 Speedway |  | EM-finaali, Hertingen, Saksa 12.08.2017 Ruohorata |  | Eurooppa Cup, Divisov, Tsekki 12.08.2017 Speedway |  | SM-liiga 8, Pori 12.08.2017 Speedway |  | Minispeedway Suomen Cup 4/5 , Pori 12.08.2017 Speedway |  | SM-liiga 7, Seinäjoki 08.08.2017 Speedway |  | SM, henkilökohtainen, Seinäjoki 29.07.2017 Speedway |  | Minispeedway Suomen Cup 3/5 , Seinäjoki 29.07.2017 Speedway |  | SM-liiga 5, Pori 22.07.2017 Speedway |  | Minispeedway Suomen Cup 2/5 , Pori 22.07.2017 Speedway |  | SM-liiga 4, Varkaus 18.07.2017 Speedway |  | U21 SM, Haapajärvi 15.07.2017 Speedway |  | Flat Track Suomen Cup, Haapajärvi 15.07.2017 Speedway |  | GP 3, Mühldorf, Saksa 09.07.2017 Maarata |  | Youth Gold Trophy, Elgane, Norja 08.07.2017 Speedway |  | Minispeedway Suomen Cup 1/5 , Seinäjoki 02.07.2017 Speedway |  | Seinäjokispeedway, Seinäjoki 02.07.2017 Speedway |  | Flat Track, Seinäjoki 02.07.2017 Speedway |  | Karsinnat, Marianske Lazne, Tsekki 24.06.2017 Maarata |  | EM-finaali, 250-kuutioiset, Plzen, Tsekki 17.06.2017 Speedway |  | MM-finaali, La Reole, Ranska 17.06.2017 Maarata |  | SM-liiga 3, Seinäjoki 07.06.2017 Speedway |  | MM-karsinta, Abensberg, Saksa 05.06.2017 Speedway |  | EM-karsinta, St. Macaire, Ranska 03.06.2017 Ruohorata |  | 250cc Euroopan Cup, Plzen, Tsekki 03.06.2017 Speedway |  | Jappiajelupäivä, Seinäjoki 03.06.2017 Speedway |  | SM-liiga 2, Hyvinkää 30.05.2017 Speedway |  | U21 EM-semifinaali, Avesta, Ruotsi 27.05.2017 Speedway |  | Yyterispeedway, Pori 25.05.2017 Speedway |  | EM-karsintojen finaali, Gorican, Kroatia 20.05.2017 Speedway |  | U21 MM-karsinta, Eskilstuna, Ruotsi 20.05.2017 Speedway |  | SM-liiga 1, Varkaus 16.05.2017 Speedway |  | MM-karsinnat, Esbjerg, Tanska 15.05.2017 Speedway |  | MM-karsinta, Esbjerg, Tanska 06.05.2017 Speedway |  | EM-karsinnat, Nagyhalasz, Unkari 01.05.2017 Speedway |  | EM-karsinnat, Terenzano, Italia 01.05.2017 Speedway |  | EM-semifinaali, Balkbrug, Hollanti 17.04.2017 Ruohorata |  | PM-finaali, Örnsköldsvik, Ruotsi 18.03.2017 Jääspeedway |  | MM-finaali, Inzell, Saksa 12.03.2017 Jääspeedway |  | EM-finaali, Ufa, Venäjä 26.02.2017 Jääspeedway |  | SM-finaali, Kauhajoki 25.02.2017 Jääspeedway |  | Jäätäväsarja, Kuortane 18.02.2017 Jääspeedway |  | SM-karsinta, Sastamala 28.01.2017 Jääspeedway |  | MM-karsinta, Strömsund, Ruotsi 14.01.2017 Jääspeedway |  | MM-karsinta, Ylitornio 07.01.2017 Jääspeedway |  |
Päivitetty 24-tunnin sisällä
Speedwaysanomien artikkeli
| |
|
|