EM-semifinaali, Balkbrug, Hollanti 17.04.2017 | Laji: Ruohorata
Jesse Mustonen EM-finaaliin
Ensimmäinen tämän kauden kahdesta henkilökohtaisesta ruohoradan EM-semifinaaleista kaasuteliin tänään Hollannin Balkbrugissa. Suomella oli kilpailussa yksi paikka, kun varkautelainen maaradan MM-sarjankin tulevana kautena kiertävä Jesse Mustonen oli hakemassa paikkaa EM-finaaliin. Jatkopaikka oli tarjolla 9+1 nopeimalle kuljettajalle.
Mustonen aloitti kilpailun vahvasti ollen avauserässään toinen Hollannin Jannick de Jongin takana. Sama kaksikko kohtasi myös suomalaisen toisessa erässä tuloksen ollessa jälleen sama. Kahdesta erästä kaksi kakkossijaa ja kahdeksan pistettä kasassa. Myös kolmas erä sujui mukavasti, sillä Mustonen oli maalissa kolmantena saksalaiskaksikko Bernd Dienerin ja Christian Hülshorst. Viimeisessä alkuerässään Mustonen tuli hylätyksi ritsakosketuksesta. Näin ollen neljän erän tuomat 11 pistettä riittivät mukaan B-finaaliin.
B-finaalissa Mustonen oli lopulta maalissa viidentenä. Samalla varmistui koko kilpailun sijoitukseksi 9. sija. Tämä riitti myös viemään Mustosen ruohoradan EM-finaaliin joka ajetaan 12. elokuuta Saksan Hertingenissä.
Kilpailun voittoon ajoi de Jong voittamalla kaikki ajamansa erät. Iso-Britannian James Shanes oli toinen ennen kolmanneksi tullutta Saksan Stephan Kattia.
Tulokset (alkuerien pisteet+ finaalien sijoitukset):
1. | Jannick de Jong, | Hollanti | 20+ 1.A-fin |
2. | James Shanes, | Iso-Britannia | 17+2. A-fin |
3. | Stephan Katt, | Saksa | 19+3. A-fin |
4. | Paul Cooper, | Iso-Britannia | 13+1. B-fin+4. A-fin |
5. | Christian Hülshorst, | Saksa | 14+2. B-fin.+ 5. A-fin |
6. | Dave Meijerink, | Hollanti | 15+6. A-fin |
7. | Martin Malek, | Tsekki | 9+3. B-fin |
8. | Bernd Diener, | Saksa | 9+4. B-fin |
9. | Jesse Mustonen, | Suomi | 11+5. B-fin |
10. | Daniel Winterton, | Iso-Britannia | 9+6. B-fin |
11. | James Wright, | Iso-Britannia | 5+1. C-fin |
12. | Jerome Lespinasse, | Ranska | 8+ 2. C-fin |
13. | Henry van der Steen, | Hollanti | 8+3. C-fin |
14. | Richard Di Biasi, | Ranska | 6+4. C-fin |
15. | Andreas Bergström, | Ruotsi | 3+5.C-fin |
16. | Michal Dudek, | Tsekki | 7+6. C-fin |
17. | Romano Hummel, | Hollanti | 3 |
18. | Karel Kadlec, | Tsekki | 0 |
Terveisin
Matias Hirsimäki
  | |
|
|

2024 - 2023 - 2022 - 2021 - 2020 - 2019 - 2018 - 2017
2016 - 2015 - 2014 - 2013 - 2012 - 2011 - 2010 - 2009
2008 - 2007 - 2006 - 2005 - 2004
SM-finaali, Tampere 21.10.2017 Maarata |  | Pariajon SM-finaali, Kuusankoski 30.09.2017 Speedway |  | MM-finaali, joukkue, Roden, Hollanti 24.09.2017 Maarata |  | SM-liiga 10, Pori 16.09.2017 Speedway |  | Minispeedway Suomen Cup 5/5 , Pori 16.09.2017 Speedway |  | SM-liiga 6, Hyvinkää 11.09.2017 Speedway |  | Kaupunkiottelu Varkaus-Seinäjoki, Varkaus 10.09.2017 Speedway |  | PM-finaali, Mantorp, Ruotsi 02.09.2017 Maarata |  | Viides MM-finaali, Morize, Ranska 02.09.2017 Maarata |  | 250cc MM-finaali, Praha, Tsekki 31.08.2017 Speedway |  | 250cc MM-semifinaali, Praha, Tsekki 29.08.2017 Speedway |  | MM-karsintojen finaali, Berghaupt, Saksa 27.08.2017 Maarata |  | Youth World Cup, Pardubic, Tsekki 25.08.2017 Maarata |  | GP 4, Eenrum, Hollanati 20.08.2017 Maarata |  | SM-liiga 9, Nokia 16.08.2017 Speedway |  | EM-finaali, Hertingen, Saksa 12.08.2017 Ruohorata |  | Eurooppa Cup, Divisov, Tsekki 12.08.2017 Speedway |  | SM-liiga 8, Pori 12.08.2017 Speedway |  | Minispeedway Suomen Cup 4/5 , Pori 12.08.2017 Speedway |  | SM-liiga 7, Seinäjoki 08.08.2017 Speedway |  | SM, henkilökohtainen, Seinäjoki 29.07.2017 Speedway |  | Minispeedway Suomen Cup 3/5 , Seinäjoki 29.07.2017 Speedway |  | SM-liiga 5, Pori 22.07.2017 Speedway |  | Minispeedway Suomen Cup 2/5 , Pori 22.07.2017 Speedway |  | SM-liiga 4, Varkaus 18.07.2017 Speedway |  | U21 SM, Haapajärvi 15.07.2017 Speedway |  | Flat Track Suomen Cup, Haapajärvi 15.07.2017 Speedway |  | GP 3, Mühldorf, Saksa 09.07.2017 Maarata |  | Youth Gold Trophy, Elgane, Norja 08.07.2017 Speedway |  | Minispeedway Suomen Cup 1/5 , Seinäjoki 02.07.2017 Speedway |  | Seinäjokispeedway, Seinäjoki 02.07.2017 Speedway |  | Flat Track, Seinäjoki 02.07.2017 Speedway |  | Karsinnat, Marianske Lazne, Tsekki 24.06.2017 Maarata |  | EM-finaali, 250-kuutioiset, Plzen, Tsekki 17.06.2017 Speedway |  | MM-finaali, La Reole, Ranska 17.06.2017 Maarata |  | SM-liiga 3, Seinäjoki 07.06.2017 Speedway |  | MM-karsinta, Abensberg, Saksa 05.06.2017 Speedway |  | EM-karsinta, St. Macaire, Ranska 03.06.2017 Ruohorata |  | 250cc Euroopan Cup, Plzen, Tsekki 03.06.2017 Speedway |  | Jappiajelupäivä, Seinäjoki 03.06.2017 Speedway |  | SM-liiga 2, Hyvinkää 30.05.2017 Speedway |  | U21 EM-semifinaali, Avesta, Ruotsi 27.05.2017 Speedway |  | Yyterispeedway, Pori 25.05.2017 Speedway |  | EM-karsintojen finaali, Gorican, Kroatia 20.05.2017 Speedway |  | U21 MM-karsinta, Eskilstuna, Ruotsi 20.05.2017 Speedway |  | SM-liiga 1, Varkaus 16.05.2017 Speedway |  | MM-karsinnat, Esbjerg, Tanska 15.05.2017 Speedway |  | MM-karsinta, Esbjerg, Tanska 06.05.2017 Speedway |  | EM-karsinnat, Nagyhalasz, Unkari 01.05.2017 Speedway |  | EM-karsinnat, Terenzano, Italia 01.05.2017 Speedway |  | EM-semifinaali, Balkbrug, Hollanti 17.04.2017 Ruohorata |  | PM-finaali, Örnsköldsvik, Ruotsi 18.03.2017 Jääspeedway |  | MM-finaali, Inzell, Saksa 12.03.2017 Jääspeedway |  | EM-finaali, Ufa, Venäjä 26.02.2017 Jääspeedway |  | SM-finaali, Kauhajoki 25.02.2017 Jääspeedway |  | Jäätäväsarja, Kuortane 18.02.2017 Jääspeedway |  | SM-karsinta, Sastamala 28.01.2017 Jääspeedway |  | MM-karsinta, Strömsund, Ruotsi 14.01.2017 Jääspeedway |  | MM-karsinta, Ylitornio 07.01.2017 Jääspeedway |  |
Päivitetty 24-tunnin sisällä
Speedwaysanomien artikkeli
| |
|
|