Rengastien AUTOTARVIKE OY
EtusivuKalenteriTuloksetPörssiKerhotTiimit ja kuskitUutisetVideotValokuvatBlogiEsittelytSpeedwaysanamat
EM-finaali 2, Ufa, Venäjä
22.02.2016 | Laji: Jääspeedway

Mestaruus Venäjälle, Jetsonen hienosti 7:s

Jääspeedwayn henkilökohtaisen EM-finaalin toinen päivä ajettiin eilen Ufassa, Venäjällä. Suomalaisista Mikko Jetsosella oli mahdollisuus mitaliin, ollen avauspäivän viides. Jussi Nyrönen lähti toiseen päivään sijalta 13.

Suomalaisten vauhti ei aivan samalla tasolla avauspäivän kanssa ollut. Jetsonen keräsi alkueristään seitsemän pistettä, joka riitti C-finaaliin. Siinä suomalainen oli ruutulipulla toisena. Jetsonen oli toisen päivän kymmenes. Sijoitukset EM-finaalissa jaetaan kuitenkin kahden päivän sijoituispisteiden mukaan. Niitä Jetsonen keräsi 19, ollen koko kilpailussa hienosti seitsemäs. Nyrönen keräsi toisena päivänä alkueristä neljä pistettä ja vei D-finaalin nimiinsä. Yhteensä kahdelta päivältä sijoituspisteitä 10, jotka riittivät tällä kertaa sijaan 13.

Kilpailun ylivoimaiseen voittoon ja EM-kultaan ajoi Venäjän Nikolaj Krasnikov, joka ei hävinnyt pistettäkään kahden päivän aikana. Hopea matkasi myös Venäjälle Dmitry Solyannikovin voitettua uusinta hopeasta. Itävallan Harald Simon tuli uusinnassa hylätyksi, joten miehelle kilpailusta pronssia.

1. Nikolaj Krasnikov, Venäjä32 (16+16)
2. Dmitry Solyannikov, Venäjä 28+3 (14+14)
3. Harald Simon, Itävalta 28+d (15+13)
4. Antonin Klatovsky, Tsekki 25 (13+12)
5. Charly Ebner, Itävalta 20 (9+11)
6. Nikita Toloknov, Venäjä 19 (4+15)
7. Mikko Jetsonen, Suomi 19 (12+7)
8. Luca Bauer, Saksa 19 (10+9)
9. Mikael Flodin, Ruotsi 18 (8+10)
10. Josef Kreutzberger, Itävalta 13 (7+6)
11. Jo Saetre, Norja 12 (11+1)
12. Igor Saydullin, Venäjä 11 (3+8)
13. Jussi Nyrönen, Suomi 10 (6+4)
14. Radek Hutla, Tsekki 7 (2+5)
15. Jimmy Olsen, Ruotsi 5 (5+-)
16. Robert Ruzicka, Tsekki 4 (1+3)
17. Michal Behal, Tsekki 2 (0+2)
18. Beat Dobler, Sveitsi 0 (0+0)

Terveisin
Matias Hirsimäki


 
  TULOKSET
2024 - 2023 - 2022 - 2021 - 2020 - 2019 - 2018 - 2017
2016 - 2015 - 2014 - 2013 - 2012 - 2011 - 2010 - 2009
2008 - 2007 - 2006 - 2005 - 2004

SM-liiga 10, Pori
24.09.2016 Speedway
U-21 EM-finaali, Lamothe-Landerron, Ranska
10.09.2016 Speedway
SM-liiga 9, Hyvinkää
10.09.2016 Speedway
Yyterispeedway, Pori
03.09.2016 Speedway
3. MM-osakilpailu, Forssa
27.08.2016 Maarata
SM-liiga 8, Varkaus
23.08.2016 Speedway
MM-sarja, Eenrum, Hollanti
21.08.2016 Maarata
80cc Suomen Cup, Hyvinkää
20.08.2016 Speedway
SM-liiga 7, Hyvinkää
20.08.2016 Speedway
80cc Suomen Cup, Hyvinkää
13.08.2016 Speedway
Henkilökohtainen SM-finaali, Hyvinkää
13.08.2016 Speedway
SM-liiga 5, Seinäjoki
09.08.2016 Speedway
PM-finaali, Vaasa
07.08.2016 Maarata
85cc Euroopan Cup, Vissenbjerk, Tanska
07.08.2016 Speedway
85cc Euroopan Cup, Vissenbjerk, Tanska
06.08.2016 Speedway
U21 SM, Varkaus
06.08.2016 Speedway
MM-Challenge, La Reole, Ranska
31.07.2016 Maarata
Kouvola - muu Suomi, Kuusankoski
30.07.2016 Speedway
SM-liiga 6, Seinäjoki
24.07.2016 Speedway
80cc Suomen Cup, Seinäjoki
24.07.2016 Speedway
MM-finaali, joukkue, Marianske Laznes, Tsekki
16.07.2016 Maarata
250cc World Cup finaali, Güstrov, Saksa
15.07.2016 Speedway
250cc World Cup, Grudziadz, Puola
10.07.2016 Speedway
250cc World Cup, Grudziadz, Puola
09.07.2016 Speedway
80cc Suomen Cup, Seinäjoki
09.07.2016 Speedway
EM-semifinaali, Mulmshorn, Saksa
03.07.2016 Ruohorata
FIM Youth Gold Trophy, Kumla, Ruotsi
03.07.2016 Speedway
FIM Youth Gold Trophy, Kumla, Ruotsi
02.07.2016 Speedway
U-21 EM-Semifinaali, Varkaus
02.07.2016 Speedway
SM-liiga 4, Seinäjoki
29.06.2016 Speedway
SM-liiga 3, Varkaus
21.06.2016 Speedway
250cc EM-finaali, Grindsted, Tanska
19.06.2016 Speedway
MM-sarjan avaus, Mühldorf, Saksa
19.06.2016 Maarata
250cc EM-semifinaalit, Grindstedt, Tanska
18.06.2016 Speedway
90-vuotis juhlakilpailu, Seinäjoki
18.06.2016 Speedway
SM-kisa, Kauhajoki
11.06.2016 Maarata
Masters, Tampere
10.06.2016 Maarata
MM-karsinta, St Macaire, Ranska
05.06.2016 Maarata
MM-karsinta, Bielefeld, Saksa
05.06.2016 Maarata
MM-karsintojen semifinaali, Gorican, Kroatia
28.05.2016 Speedway
80cc Suomen Cup, Hyvinkää
28.05.2016 Speedway
SM-liiga 2, Hyvinkää
28.05.2016 Speedway
85cc maaottelu, Ödebro, Ruotsi
23.05.2016 Speedway
85cc maaottelu, Nyköping, Ruotsi
22.05.2016 Speedway
U-21 MM-karsinta, Manchester, Iso-Britannia
21.05.2016 Speedway
85cc maaottelu, Örebro, Ruotsi
21.05.2016 Speedway
SM-liiga 1, Seinäjoki
17.05.2016 Speedway
Kansallinen, Heinola
15.05.2016 Maarata
MM-karsinta, Slangerup, Tanska
07.05.2016 Speedway
Maarataharjoitukset, Vaasa
05.05.2016 Maarata
Dingolfing, Saksa
01.05.2016 Maarata
Parchim, Saksa
30.04.2016 Maarata
EM-semifinaali, Debrecen, Unkari
30.04.2016 Speedway
8. MM-osakilpailu, Assen, Hollanti
13.03.2016 Jääspeedway
7. MM-osakilpailu, Assen, Hollanti
12.03.2016 Jääspeedway
6. MM-osakilpailu, Berliini, Saksa
06.03.2016 Jääspeedway
5. MM-osakilpailu, Berliini, Saksa
05.03.2016 Jääspeedway
SM-finaali, Varkaus
27.02.2016 Jääspeedway
 EM-finaali 2, Ufa, Venäjä
 22.02.2016 Jääspeedway
EM-finaali 1, Ufa, Venäjä
21.02.2016 Jääspeedway
4. MM-osakilpailu, Almaty, Kazakstan
21.02.2016 Jääspeedway
SM-karsintakilpailu, Kuortane
20.02.2016 Jääspeedway
3. MM-osakilpailu, Almaty, Kazakstan
20.02.2016 Jääspeedway
Joukkue MM-finaali, Togliat, Venäjä
14.02.2016 Jääspeedway
Joukkue MM-finaali, Togliat, Venäjä
13.02.2016 Jääspeedway
2. MM-osakilpailu, Krasnogorsk, Venäjä
07.02.2016 Jääspeedway
1. MM-osakilpailu, Krasnogorsk, Venäjä
06.02.2016 Jääspeedway
PM-finaali, Teuva
06.02.2016 Jääspeedway
EM-finaali, St Johan, Itävalta
30.01.2016 Jääspeedway
MM-karsinta, Östersund, Ruotsi
15.01.2016 Jääspeedway
MM-karsinta, Ylitornio
09.01.2016 Jääspeedway


Päivitetty 24-tunnin sisällä
Speedwaysanomien artikkeli
  Speedwaysanomat