80cc FIM Youth Gold Trophy, Vetlanda, Ruotsi 05.07.2012 | Laji: Speedway
Vain Partanen ajoi jatkoon
Speedwayn 80 cc:n eli minispeedwayn FIM Youth Gold Trophy alkoi eilen Ruotsin Vetlandassa kolmella karsintakilpailulla. Mukana oli yhteensa 6 suomalaista: Jooa Partanen, Henri Ahlbom, Niilo Vuolas, Nike Lunna, Niklas Säyriö ja Antti Vuolas.
Karsinnoista tuli Suomen nuorille pettymys, sillä ainoastaan Kuusankosken Jooa Partanen onnistui ajamaan jatkoon. Partanen sijoittui päivän kolmannessa kilpailussa 9:nneksi kerättyään 7 pistettä.
- Jatkopaikkaan olen tyytyväinen, se oli tavoitteena ja se saavutettiin. Eka eräni onnistuin voittamaan, vaikka startissa jäinkin viimeiseksi. Parissa erässä menetin pisteitä, kun pyörästä katosi tehot ylikuumenemisen seurauksena. Viimeisessä erässäni minut hylättiin. Edessä ajanut kaveri teki stoplinkun ja törmäsin häneen. Nyt on vähän sormi vinkkelissä ja jalka kipeä, mutta mitään ei ole poikki. Kyllä huomisessa semifinaalissa pystyy ajamaan, kertoi Jooa Partanen päivän kilpailustaan.
Forssan Henri Ahlbom lähti kilpailuihin yhtenä vahvana ehdokkaana aina lauantain finaaliin asti. Päivän toisessa karsintakilpailussa ajanut Ahlbom kärsi epäonnesta ja jäi lopulta pisteen päähän jatkopaikasta. 6 pisteellä Ahlbom oli 12. Tämän päivän semifinaalissa Ahlbom on varamiehenä.
- Harmittaa, kun ei jatkoon päässyt. Se oli kuitenkin tavoitteena. Toisessa erässä törmäsin laitaan oman ajovirheen seurauksena. Siinä meni ehkä ne ratkaisevat pisteet. Viimeisen erän voitin. Se meni hyvin, siihen malliin olisi pitänyt ajaa kaikki erät, kommentoi Ahlbom.
Päivän ensimmäisessä karsinnassa ajanut Haapajärven Niilo Vuolas selvisi Ahlbomin tavoin varamiehenä jatkoon. Vuolas sijoittui 12:nneksi kerättyään 5 pistettä.
- Vähän harmittaa, kun en jatkoon päässyt. Vähän oli pyörän kanssa ongelmaa ja muutaman ajovirheen tein. Niihin ei vaan ole tällä tasolla varaa. Voihan sitä vaikka varamiespaikalta päästä ajamaan koko semifinaalinkin, tuossa tuli kuitenkin noita kaatumisia, kommentoi Vuolas.
Muista suomalaisista Kuusankosken Niklas Säyriö oli omassa karsinnassaan 15. kerättyään yhden pisteen. Haapajärven Antti Vuolas sijoittui päivän toisessa karsinnassa sijalle 15. kahdella pisteellä. Kolmennessa karsinnassa Karhulan Nike Lunna ajoi 14:nneksi 3 pisteellä.
Tänään ohjelmassa on semifinaalit. Finaali ajetaan lauantaina.
Terveisin
Tomi Nevanperä
  | |
|
|

2024 - 2023 - 2022 - 2021 - 2020 - 2019 - 2018 - 2017
2016 - 2015 - 2014 - 2013 - 2012 - 2011 - 2010 - 2009
2008 - 2007 - 2006 - 2005 - 2004
Falcos memorial, Norrköping, Ruotsi 29.12.2012 Jääspeedway |  | Santa Cup, Ruotsi 28.12.2012 Jääspeedway |  | Jääspeedwayleiri, Tornio 06.12.2012 Jääspeedway |  | Challenge, Marianske Lazne, Tsekki 22.09.2012 Maarata |  | U21 SM-finaali, Pori 16.09.2012 Speedway |  | Itä-Länsi, Pori 15.09.2012 Speedway |  | MM-finaali, Vechta, Saksa 15.09.2012 Maarata |  | Kaupunki Cup, Pori 09.09.2012 Speedway |  | Kaupunki Cup, Karhula 08.09.2012 Speedway |  | MM-finaali 5, Morizes, Ranska 08.09.2012 Maarata |  | Kaupunki Cup, Varkaus 02.09.2012 Speedway |  | 80cc Suomen Cup, joukkuefinaali, Seinäjoki 25.08.2012 Speedway |  | 80cc Suomen Cup (joukkuefinaali), Seinäjoki 25.08.2012 Speedway |  | SM-finaali, Seinäjoki 25.08.2012 Speedway |  | 80cc Suomen Cup 5, Kuusankoski 21.08.2012 Speedway |  | SM-liiga, Kuusankoski 21.08.2012 Speedway |  | 80cc Suomen Cup 4, Hyvinkää 19.08.2012 Speedway |  | EM-finaali, Eenrum, Hollanti 19.08.2012 Ruohorata |  | SM-liiga, Hyvinkää 18.08.2012 Speedway |  | SML:n harjoituspäivä, Seinäjoki 15.08.2012 Speedway |  | PM-finaali, Kauhajoki 12.08.2012 Maarata |  | Maaradan SM-kisa, Kauhajoki 11.08.2012 Maarata |  | SM-liiga, Seinäjoki 31.07.2012 Speedway |  | EM-semifinaali, Werlte, Saksa 28.07.2012 Ruohorata |  | Treenit Kauhajoen maaradalla klo 11-18 28.07.2012 Maarata |  | Speedwayn harjoituspäivä, Pori 26.07.2012 Speedway |  | JAPPI-UKKOJEN tapaaminen, Pori 21.07.2012 Speedway |  | Kaupunki Cup, Lahti 15.07.2012 Speedway |  | 80cc Suomen Cup 3, Hyvinkää 14.07.2012 Speedway |  | SM-liiga, Lahti 14.07.2012 Speedway |  | Kaupunki Cup, Pori 08.07.2012 Speedway |  | MM-finaali 3, Groningen, Hollanti 07.07.2012 Maarata |  | SM-liiga, Hyvinkää 07.07.2012 Speedway |  | 80cc FIM Youth Gold Trophy, Vetlanda, Ruotsi 06.07.2012 Speedway |  | 80cc FIM Youth Gold Trophy, Vetlanda, Ruotsi 05.07.2012 Speedway |  | SM-liiga, Kuusankoski 03.07.2012 Speedway |  | Kaupunki Cup, Seinäjoki 01.07.2012 Speedway |  | 80 cc Ottos Cup, Avesta, Ruotsi 30.06.2012 Speedway |  | Kaupunki Cup, Kauhajoki 30.06.2012 Speedway |  | Veteraanispeedway, Haapajärvi 30.06.2012 Speedway |  | SM-liiga, Seinäjoki 19.06.2012 Speedway |  | GP-karsinta, Güstrow, Saksa 16.06.2012 Speedway |  | GP-karsinta, Berwick, Iso-Britannia 16.06.2012 Speedway |  | MM-finaali 2, Forus, Norja 16.06.2012 Maarata |  | Veteraanispeedway, Hyvinkää 16.06.2012 Speedway |  | Kauhajoki-speedway 15.06.2012 Speedway |  | SM-liiga, Hyvinkää 12.06.2012 Speedway |  | MM-finaali 1, Forssa 09.06.2012 Maarata |  | SM-liiga, Hyvinkää 05.06.2012 Speedway |  | GP-karsinta, St Johann, Itävalta 02.06.2012 Speedway |  | MM-karsinta, Tayak, Ranska 02.06.2012 Maarata |  | EM-semifinaali, Artiques de Lussac, Ranska 26.05.2012 Ruohorata |  | 80cc Suomen Cup 2, Seinäjoki 19.05.2012 Speedway |  | Seinäjoki-speedway, Seinäjoki 19.05.2012 Speedway |  | 80cc Suomen Cup 2, Seinäjoki 19.05.2012 Speedway |  | 80cc Suomen Cup 1, Pori 17.05.2012 Speedway |  | Yyteri-speedway 17.05.2012 Speedway |  | Kansainvälinen kutsukilpailu, Herxheim, Saksa 17.05.2012 Maarata |  | 80cc Suomen Cup 1, Pori 17.05.2012 Speedway |  | Kaupunki Cup, Varkaus 12.05.2012 Speedway |  | Avoin treenipäivä, Seinäjoki 12.05.2012 Speedway |  | MM-karsinta, Mühldorf, Saksa 06.05.2012 Maarata |  | Kutsukilpailu, Dingolfing, Saksa 01.05.2012 Maarata |  | Harjoitukset, Vaasa 28.04.2012 Maarata |  | World Cup, Herxheim, Saksa 22.04.2012 Speedway |  | Leiri, Pori 21.04.2012 Speedway |  | Leiri, Hallstavik, Ruotsi 20.04.2012 Speedway |  | Youth Gold Trophy 250cc, Gorican, Kroatia 08.04.2012 Speedway |  | MM-sarja, Uppsala, Ruotsi 01.04.2012 Jääspeedway |  | MM-sarja, Uppsala, Ruotsi 31.03.2012 Jääspeedway |  | Berlin Ice Challenge, Saksa 25.03.2012 Jääspeedway |  | Berlin Ice Challenge, Saksa 24.03.2012 Speedway |  | Kutsukilpailu, Dresden, Saksa 18.03.2012 Jääspeedway |  | Kutsukilpailu, Dresden, Saksa 17.03.2012 Jääspeedway |  | MM-finaali 6, Assen, Hollanti 17.03.2012 Jääspeedway |  | MM-finaali 5, Assen, Hollanti 16.03.2012 Jääspeedway |  | EM-finaali, Assen, Hollanti 11.03.2012 Jääspeedway |  | EM-semifinaali, Assen, Hollanti 10.03.2012 Jääspeedway |  | SM-finaali, Seinäjoki 03.03.2012 Jääspeedway |  | Joukkue MM-finaali, Togliat, Venäjä 26.02.2012 Jääspeedway |  | Joukkue MM-finaali, Togliat, Venäjä 25.02.2012 Jääspeedway |  | Jääradan SM Kauhajoki, Nummijärvi 19.02.2012 Jäärata |  | Allsvenskan, Huddinge 19.02.2012 Jääspeedway |  | Peter Koij memorial, Gävle, Ruotsi 18.02.2012 Jääspeedway |  | Allsvenskan, Tukholma 12.02.2012 Jääspeedway |  | MM-sarja, Ufa, Venäjä 12.02.2012 Jääspeedway |  | PM-finaali, Kauhajoki 11.02.2012 Jääspeedway |  | MM-sarja, Ufa, Venäjä 11.02.2012 Jääspeedway |  | MM-sarja, Krasnogorsk, Venäjä 05.02.2012 Jääspeedway |  | Allsvenskan, Norrköping 04.02.2012 Jääspeedway |  | MM-sarja, Krasnogorsk, Venäjä 04.02.2012 Jääspeedway |  | MM-karsinta, Sanok, Puola 28.01.2012 Jääspeedway |  | MM-karsinta, St Johann, Itävalta 28.01.2012 Jääspeedway |  | Allsvenskan, Bollnäs 28.01.2012 Jääspeedway |  | MM-karsinta, Lukhovitsy, Venäjä 28.01.2012 Jääspeedway |  | Allsvenskan, Östersund 15.01.2012 Jääspeedway |  |
Päivitetty 24-tunnin sisällä
Speedwaysanomien artikkeli
| |
|
|