MM-sarja, Sandnes, Norja 25.06.2011 | Laji: Maarata
Joonas Kylmäkorpi hurjassa vauhdissa
Hallitseva maailmanmestari Joonas Kylmäkorpi oli hurjassa vauhdissa tänään Norjan Foruksessa ajetussa toisessa maaradan MM-finaalissa. Kylmäkorpi sijoittui kilpailussa toiseksi, keräsi eniten MM-pisteitä ja nousi sarjan kärkipaikalle.
- Todella tyytyväinen olen kilpailuun ja lopputulokseen. Harjoituksissa minulla hajosi molemmat varsinaiset kisamoottorit ja jouduin lähtemään varakoneilla kisaan. Ne kulki todella hyvin. Startit ei vaan tänään onnistuneet mutta onneksi vauhti riitti ohituksiin ja erävoittoihin. Huonojen starttien syy löytyy sekä miehestä että kalustosta. Finaalissa startti epäonnistui ja ekapäähän tulin viimeisenä. Onnistuin kuitenkin ohittamaan kaikki muut paitsi Pijperin. Tästä on hienoa jatkaa sarjaa eteenpäin kohti Forssan kotikisaa, kertoi tyytyväinen Kylmäkorpi.
Myös Suomen toinen edustaja Aki-Pekka Mustonen onnistui parantamaan ensimmäisestä kilpailusta. Tämän päivän kilpailusta Mustonen keräsi 9 pistettä ja se riitti sijaan 12.
- Ihan tyytyväinen olen tämän päivän kisaan, sijoitus parani eka kisasta. Ensimmäisessä erässä moottori rikkoitui, mutta onnistui sutkuttelemaan maaliin ja sain yhden pisteen. Muuten loput alkuerät meni ihan hyvin. Semifinaalissa otin riskin ja pyörän välityksiä muutettiin. Startti lähti hyvin mutta meno hyytyi ensimmäiseen kurviin ja jäin viimeiseksi. Tästä on hyvä jatkaa sarjaa kohti kotikisaa Forssaa, kertoi nuori varkautelainen kisan jälkeen.
Kilpailun voittajaksi ajoi vahvan finaalierän ajanut viimevuoden MM-hopeamies Theo Pijper. Sarjan avauskilpailun voittanut Saksan Martin Smolinski jäi tänään tylysti sijalle 14.
1. | Theo Pijper | Ranska | 20 |
2. | Joonas Kylmäkorpi | Suomi | 29 (5,5,5,5,5,4) |
3. | Jörg Tebbe | Saksa | 17 |
4. | Richard Speiser | Saksa | 20 |
5. | Richard Hall | Iso-Britannia | 17 |
6. | Stephan Katt | Saksa | 19 |
7. | Herbert Rudolph | Saksa | 14 |
8. | Dirk Fabriek | Hollanti | 14 |
9. | Mathieu Tresarrieu | Ranska | 13 |
10. | Glenn Phillips | Iso-Britannia | 13 |
11. | Andrew Appleton | Iso-Britannia | 10 |
12. | Aki-Pekka Mustonen | Suomi | 9 (1,3,2,3,0) |
13. | Matthias Kröger | Saksa | 9 |
14. | Martin Smolinski | Saksa | 7 |
15. | Jerome Lespinasse | Ranska | 6 |
16. | Josef Franc | Tsekki | 4 |
17. | Stephane Tresarrieu | Ranska | 3 |
18. | Kim Rudi Jurizen | Norja | 0 |
Sarjan tilanne 2/7 finaalin jälkeen: |
1. | Joonas Kylmäkorpi | Suomi | 44 |
2. | Stephan Katt | Saksa | 42 |
3. | Richard Speiser | Saksa | 41 |
4. | Jörg Tebbe | Saksa | 34 |
5. | Theo Pijper | Ranska | 33 |
6. | Herbert Rudolph | Saksa | 33 |
7. | Martin Smolinski | Saksa | 29 |
8. | Mathieu Tresarrieu | Ranska | 28 |
9. | Matthias Kröger | Saksa | 26 |
10. | Andrew Appleton | Iso-Britannia | 21 |
11. | Dirk Fabriek | Hollanti | 21 |
12. | Richard Hall | Iso-Britannia | 19 |
13. | Jerome Lespinasse | Ranska | 17 |
14. | Josef Franc | Tsekki | 16 |
15. | Glenn Phillips | Iso-Britannia | 15 |
16. | Aki-Pekka Mustonen | Suomi | 13 |
17. | Stephane Tresarrieu | Ranska | 8 |
18. | Richard Wollf | Tsekki | 6 |
Sarjan kolmas finaali ajetaan 9.7. Forssan Pilvenmäen raviradalla.
Terveisin
Tomi Nevanperä
  | |
|
|

2024 - 2023 - 2022 - 2021 - 2020 - 2019 - 2018 - 2017
2016 - 2015 - 2014 - 2013 - 2012 - 2011 - 2010 - 2009
2008 - 2007 - 2006 - 2005 - 2004
Kultainen kypärä, Pardubice, Tsekki 02.10.2011 Speedway |  | MM-sarja, Morizes, Ranska 17.09.2011 Maarata |  | SM-finaali, Pori 17.09.2011 Maarata |  | Kaupunki Cup, Lahti 11.09.2011 Speedway |  | 80 cc Ruotsin liigan finaali, Eskilstuna 11.09.2011 Speedway |  | MM-sarja, Vechta, Saksa 10.09.2011 Maarata |  | U21 SM-kisa, Kauhajoki 10.09.2011 Speedway |  | SM-finaali, Haapajärvi 03.09.2011 Speedway |  | 80cc joukkue Suomen Cupin finaali, Haapajärvi 03.09.2011 Speedway |  | Kaupunki Cup, Hyvinkää 28.08.2011 Speedway |  | 80cc Suomen Cup, Hyvinkää 28.08.2011 Speedway |  | 80cc Suomen Cup 6/6, Hyvinkää 28.08.2011 Speedway |  | SM-liiga, Hyvinkää 27.08.2011 Speedway |  | SM-liiga, Pori 23.08.2011 Speedway |  | MM-joukkue, Scheesel, Saksa 21.08.2011 Maarata |  | GP Challenge, Vetlanda, Ruotsi 20.08.2011 Speedway |  | SM-liiga, Kuusankoski 20.08.2011 Speedway |  | 80cc Suomen Cup, Kuusankoski 20.08.2011 Speedway |  | EM-semifinaali, Staphorst, Hollanti 19.08.2011 Ruohorata |  | 80 cc EM-finaali, Holsted, Tanska 07.08.2011 Speedway |  | 80cc EM-semifinaalit, Holsted, Tanska 06.08.2011 Speedway |  | 80cc Suomen Cup, Kauhajoki 24.07.2011 Speedway |  | Kaupunki Cup, Kauhajoki 24.07.2011 Speedway |  | 80cc Suomen Cup 7/7, Kauhajoki 24.07.2011 Speedway |  | 80 cc henkilökohtainen 24.07.2011 Speedway |  | 80cc Suomen Cup, Seinäjoki 23.07.2011 Speedway |  | 80cc Suomen Cup 4/7, Seinäjoki 23.07.2011 Speedway |  | MM-sarja, Groningen, Hollanti 23.07.2011 Maarata |  | SM-liiga, Seinäjoki 23.07.2011 Speedway |  | 80cc Ottos Cup, Avesta, Ruotsi 17.07.2011 Speedway |  | Kaupunki Cup, Hyvinkää 17.07.2011 Speedway |  | SM-liiga, Hyvinkää 16.07.2011 Speedway |  | MM-sarja, Marmande, Ranska 13.07.2011 Maarata |  | 80 cc Youth Gold Trophy, Rybnik, Puola 10.07.2011 Speedway |  | MM-sarja, Forssa 09.07.2011 Maarata |  | Vaasan Maaradan jäähyväiskilpailu, Vaasa 06.07.2011 Maarata |  | Kauhajoki-speedway 03.07.2011 Speedway |  | Junioreiden EM-osakilpailu, Seinäjoki 02.07.2011 Speedway |  | SM-liiga, Pori 28.06.2011 Speedway |  | MM-sarja, Sandnes, Norja 25.06.2011 Maarata |  | MM-karsinta, Terenzano, Italia 18.06.2011 Speedway |  | SM-liiga, Kuusankoski 14.06.2011 Speedway |  | MM-karsinta, Abenberg, Saksa 13.06.2011 Speedway |  | MM-sarja, Marianske Lazne, Tsekki 12.06.2011 Maarata |  | 80cc Suomen Cup 3/7, Seinäjoki 12.06.2011 Speedway |  | 80cc Suomen Cup, Seinäjoki 12.06.2011 Speedway |  | Kaupunki Cup, Seinäjoki 12.06.2011 Speedway |  | Seinäjoki-speedway, Seinäjoki 05.06.2011 Speedway |  | Lüdinghausen, Saksa 02.06.2011 Ruohorata |  | Kutsukilpailu, Herxheim, Saksa 02.06.2011 Maarata |  | Yyterispeedway, Pori 02.06.2011 Speedway |  | MM-karsinta, Artiques de Lussac, Ranska 28.05.2011 Maarata |  | U-21 joukkue MM-semifinaali, Diedenbergen, Saksa 28.05.2011 Speedway |  | SM-liiga, Pori 28.05.2011 Speedway |  | SM-liiga, Seinäjoki 24.05.2011 Speedway |  | KV-kilpailu, Plattling, Saksa 22.05.2011 Maarata |  | U-21 MM-karsinta, Malmö, Ruotsi 21.05.2011 Speedway |  | 80cc Suomen Cup 2/7, Pori 15.05.2011 Speedway |  | Kaupunki Cup, Pori 15.05.2011 Speedway |  | 80cc Suomen Cup, Pori 15.05.2011 Speedway |  | 80cc Suomen Cup 1/7, Pori 14.05.2011 Speedway |  | 80cc Suomen Cup, Pori 14.05.2011 Speedway |  | MM-karsinta, Mühldorf, Saksa 08.05.2011 Maarata |  | World Cup karsinta, Landshut, Saksa 07.05.2011 Speedway |  | U-21 joukkue MM-karsinta, Rivne, Ukraina 02.05.2011 Speedway |  | EM-karsinta, Stralsund, Saksa 30.04.2011 Speedway |  | Leiri, Vaasa 23.04.2011 Maarata |  | MM-finaali 6, Assen, Hollanti 13.03.2011 Jääspeedway |  | Roelof Thijs Bokaal, Assen, Hollanti 11.03.2011 Jääspeedway |  | Jääspeedwayn maaottelu, Kauhajoki 05.03.2011 Jääspeedway |  | Jääspeedwayn maaottelu, Kauhajoki 05.03.2011 Jääspeedway |  | MM-finaali, Berliini, Saksa 27.02.2011 Jääspeedway |  | Saksan mestaruusfinaali, Berliini, Saksa 24.02.2011 Jääspeedway |  | SM-finaali, Hyvinkää 20.02.2011 Jääspeedway |  | SM-finaali, Hyvinkää 20.02.2011 Jääspeedway |  | SM, Kyrkösjärvi, Seinäjoki 20.02.2011 Jäärata |  | SM-osakilpailu, Ikkeläjärvi 19.02.2011 Jäärata |  | Elitserien, 5 kierros, Avesta, Ruotsi 15.02.2011 Jääspeedway |  | Allsvenskan, Örnsköldsvik, Ruotsi 13.02.2011 Jääspeedway |  | MM-finaali 4, Togliati, Venäjä 13.02.2011 Jääspeedway |  | Allsvenskan, Strömsund, Ruotsi 12.02.2011 Jääspeedway |  | MM-finaali 2, Krasnogorsk, Venäjä 06.02.2011 Jääspeedway |  | MM-finaali 1, Krasnogorsk, Venäjä 05.02.2011 Jääspeedway |  | EM-semifinaali, Togliati, Venäjä 30.01.2011 Jääspeedway |  | EM-semifinaali, Togliati, Venäjä 29.01.2011 Jääspeedway |  | PM-finaali, Målilla, Ruotsi 28.01.2011 Jääspeedway |  | Sanok Cup, Sanok, Puola 22.01.2011 Jääspeedway |  | MM-karsinta, Saalfelden, Itävalta 22.01.2011 Jääspeedway |  | MM-karsinta, Sanok, Puola 21.01.2011 Jääspeedway |  | Allsvenskan, Bollnäs, Ruotsi 15.01.2011 Jääspeedway |  | MM-karsinta, St Johan, Itävalta 15.01.2011 Jääspeedway |  | Elitserien, Strömsund 09.01.2011 Jääspeedway |  | Elitserien, Örnsköldvik, Ruotsi 08.01.2011 Jääspeedway |  | Kansainvälinen kutsukilpailu, Poznan, Puola 08.01.2011 Jääspeedway |  |
Päivitetty 24-tunnin sisällä
Speedwaysanomien artikkeli
| |
|
|