MM-finaali, Berliini, Saksa 27.02.2011 | Laji: Jääspeedway
Suomi viides, Venäjä odotetusti mestari
Suomen joukkue teki jääspeedwayn joukkue MM-finaalissa Berliinissä ryhtiliikkeen toisena ajopäivänä ja nousi viimeiseltä sijalta viidenneksi. Joukkue keräsi kahtena päivänä yhteensä 25 pistettä, joista Mats Järf keräsi 18.
Suomalaisten tämän päivän ajosuoritus oli hieno, vaikka päivä alkoikin epäonnisesti Henri Malisen kolaroitua Tsekin Jan Klatovskin kanssa. Klatovski loukkaantui ja kilpailu jäi häneltä kesken. Myös Malisen kilpailu päättyi kyseiseen tilanteeseen, sillä pyörä hajosi sen verran pahasti, että sitä ei kuntoon saatu. Järf kuitenkin urakoi Kai Lehtisen kanssa pisteitä sen verran, että Saksa ja Hollanti saatiin puristettua taakse.
- Nyt on hyvä omatunto, eilisen suoritus oli kyllä tosi kehno. Tänään ajo kulki paremmin ja onnistuin jopa ohittamaan ja hetken pitämään takana itse Krasnikovia. Tulihan se sitten ohi mutta kyllä tämäkin itseluottamusta antoi. Viimeisessä erässä annoin mennä kaikki tai ei mitään, tiesin, että nyt pitää antaa hanaa. Oli hienoa onnistua ja pitää Itävaltalaiset Franz Zorn ja Harald Simon takana. Antti Aakko sääti pyörääni ja se tuli paremmaksi, oli hienoa ja helppo ajaa kun nyt renkaat pysyi radassa ja pitoa oli tarpeeksi, kertoi Suomen paras pistemies Mats Järf.
Joukkueenjohtaja Jouni Seppänen oli myös helpottunut mies. - Eilen koko joukkue alisuoritti, tuli paljon virheitä. Tänään joukkue sitten taisteli hienosti ja petrattiin sijoitusta pari pykälää. Järfin taistelu Ruotsin, Venäjän ja Itävallan kivikovia joukkueita vastaan oli upeaa, Mats taisi olla ainoa kun pystyi pitämään Krasnikovia edes hetken takana. Malisen kolari eka erässä oli tietysti harmittavaa, muuten päivä oli hieno.
Maalimanmestaruuteen ajoi odotetusti Venäjän joukkue ennen Itävaltaa ja pientä yllättäjää Tsekkiä.
Tulokset:
1. Venäjä 58:
Daniil Ivanov 23, Nikolai Krasnikov 21, Dmitri Khomitsevits 14
2. Itävalta 49:
Franz Zorn 31, Harald Simon 18
3. Tsekki 37:
Antonin Klatovski 24, Jan Klatovski 8, Andrej Divis 5
4. Ruotsi 32:
Stefan Svensson 28, P-A Lindström 2, Peter Koij 2
5. Suomi 25:
Mats Järf 18, Kai Lehtinen 7, Henri Malinen 0
6. Hollanti 25:
Rene Stellingwerf 12, Sven Holstein 9, Johnny Tuinstra 4
7. Saksa 24:
Stefan Pletschacher 15, Max Niedermaier 9, Christoph Kirchner 0
Terveisin
Tomi Nevanperä
  | |
|
|

2024 - 2023 - 2022 - 2021 - 2020 - 2019 - 2018 - 2017
2016 - 2015 - 2014 - 2013 - 2012 - 2011 - 2010 - 2009
2008 - 2007 - 2006 - 2005 - 2004
Kultainen kypärä, Pardubice, Tsekki 02.10.2011 Speedway |  | MM-sarja, Morizes, Ranska 17.09.2011 Maarata |  | SM-finaali, Pori 17.09.2011 Maarata |  | Kaupunki Cup, Lahti 11.09.2011 Speedway |  | 80 cc Ruotsin liigan finaali, Eskilstuna 11.09.2011 Speedway |  | MM-sarja, Vechta, Saksa 10.09.2011 Maarata |  | U21 SM-kisa, Kauhajoki 10.09.2011 Speedway |  | SM-finaali, Haapajärvi 03.09.2011 Speedway |  | 80cc joukkue Suomen Cupin finaali, Haapajärvi 03.09.2011 Speedway |  | Kaupunki Cup, Hyvinkää 28.08.2011 Speedway |  | 80cc Suomen Cup, Hyvinkää 28.08.2011 Speedway |  | 80cc Suomen Cup 6/6, Hyvinkää 28.08.2011 Speedway |  | SM-liiga, Hyvinkää 27.08.2011 Speedway |  | SM-liiga, Pori 23.08.2011 Speedway |  | MM-joukkue, Scheesel, Saksa 21.08.2011 Maarata |  | GP Challenge, Vetlanda, Ruotsi 20.08.2011 Speedway |  | SM-liiga, Kuusankoski 20.08.2011 Speedway |  | 80cc Suomen Cup, Kuusankoski 20.08.2011 Speedway |  | EM-semifinaali, Staphorst, Hollanti 19.08.2011 Ruohorata |  | 80 cc EM-finaali, Holsted, Tanska 07.08.2011 Speedway |  | 80cc EM-semifinaalit, Holsted, Tanska 06.08.2011 Speedway |  | 80cc Suomen Cup, Kauhajoki 24.07.2011 Speedway |  | Kaupunki Cup, Kauhajoki 24.07.2011 Speedway |  | 80cc Suomen Cup 7/7, Kauhajoki 24.07.2011 Speedway |  | 80 cc henkilökohtainen 24.07.2011 Speedway |  | 80cc Suomen Cup, Seinäjoki 23.07.2011 Speedway |  | 80cc Suomen Cup 4/7, Seinäjoki 23.07.2011 Speedway |  | MM-sarja, Groningen, Hollanti 23.07.2011 Maarata |  | SM-liiga, Seinäjoki 23.07.2011 Speedway |  | 80cc Ottos Cup, Avesta, Ruotsi 17.07.2011 Speedway |  | Kaupunki Cup, Hyvinkää 17.07.2011 Speedway |  | SM-liiga, Hyvinkää 16.07.2011 Speedway |  | MM-sarja, Marmande, Ranska 13.07.2011 Maarata |  | 80 cc Youth Gold Trophy, Rybnik, Puola 10.07.2011 Speedway |  | MM-sarja, Forssa 09.07.2011 Maarata |  | Vaasan Maaradan jäähyväiskilpailu, Vaasa 06.07.2011 Maarata |  | Kauhajoki-speedway 03.07.2011 Speedway |  | Junioreiden EM-osakilpailu, Seinäjoki 02.07.2011 Speedway |  | SM-liiga, Pori 28.06.2011 Speedway |  | MM-sarja, Sandnes, Norja 25.06.2011 Maarata |  | MM-karsinta, Terenzano, Italia 18.06.2011 Speedway |  | SM-liiga, Kuusankoski 14.06.2011 Speedway |  | MM-karsinta, Abenberg, Saksa 13.06.2011 Speedway |  | MM-sarja, Marianske Lazne, Tsekki 12.06.2011 Maarata |  | 80cc Suomen Cup 3/7, Seinäjoki 12.06.2011 Speedway |  | 80cc Suomen Cup, Seinäjoki 12.06.2011 Speedway |  | Kaupunki Cup, Seinäjoki 12.06.2011 Speedway |  | Seinäjoki-speedway, Seinäjoki 05.06.2011 Speedway |  | Lüdinghausen, Saksa 02.06.2011 Ruohorata |  | Kutsukilpailu, Herxheim, Saksa 02.06.2011 Maarata |  | Yyterispeedway, Pori 02.06.2011 Speedway |  | MM-karsinta, Artiques de Lussac, Ranska 28.05.2011 Maarata |  | U-21 joukkue MM-semifinaali, Diedenbergen, Saksa 28.05.2011 Speedway |  | SM-liiga, Pori 28.05.2011 Speedway |  | SM-liiga, Seinäjoki 24.05.2011 Speedway |  | KV-kilpailu, Plattling, Saksa 22.05.2011 Maarata |  | U-21 MM-karsinta, Malmö, Ruotsi 21.05.2011 Speedway |  | 80cc Suomen Cup 2/7, Pori 15.05.2011 Speedway |  | Kaupunki Cup, Pori 15.05.2011 Speedway |  | 80cc Suomen Cup, Pori 15.05.2011 Speedway |  | 80cc Suomen Cup 1/7, Pori 14.05.2011 Speedway |  | 80cc Suomen Cup, Pori 14.05.2011 Speedway |  | MM-karsinta, Mühldorf, Saksa 08.05.2011 Maarata |  | World Cup karsinta, Landshut, Saksa 07.05.2011 Speedway |  | U-21 joukkue MM-karsinta, Rivne, Ukraina 02.05.2011 Speedway |  | EM-karsinta, Stralsund, Saksa 30.04.2011 Speedway |  | Leiri, Vaasa 23.04.2011 Maarata |  | MM-finaali 6, Assen, Hollanti 13.03.2011 Jääspeedway |  | Roelof Thijs Bokaal, Assen, Hollanti 11.03.2011 Jääspeedway |  | Jääspeedwayn maaottelu, Kauhajoki 05.03.2011 Jääspeedway |  | Jääspeedwayn maaottelu, Kauhajoki 05.03.2011 Jääspeedway |  | MM-finaali, Berliini, Saksa 27.02.2011 Jääspeedway |  | Saksan mestaruusfinaali, Berliini, Saksa 24.02.2011 Jääspeedway |  | SM-finaali, Hyvinkää 20.02.2011 Jääspeedway |  | SM-finaali, Hyvinkää 20.02.2011 Jääspeedway |  | SM, Kyrkösjärvi, Seinäjoki 20.02.2011 Jäärata |  | SM-osakilpailu, Ikkeläjärvi 19.02.2011 Jäärata |  | Elitserien, 5 kierros, Avesta, Ruotsi 15.02.2011 Jääspeedway |  | Allsvenskan, Örnsköldsvik, Ruotsi 13.02.2011 Jääspeedway |  | MM-finaali 4, Togliati, Venäjä 13.02.2011 Jääspeedway |  | Allsvenskan, Strömsund, Ruotsi 12.02.2011 Jääspeedway |  | MM-finaali 2, Krasnogorsk, Venäjä 06.02.2011 Jääspeedway |  | MM-finaali 1, Krasnogorsk, Venäjä 05.02.2011 Jääspeedway |  | EM-semifinaali, Togliati, Venäjä 30.01.2011 Jääspeedway |  | EM-semifinaali, Togliati, Venäjä 29.01.2011 Jääspeedway |  | PM-finaali, Målilla, Ruotsi 28.01.2011 Jääspeedway |  | Sanok Cup, Sanok, Puola 22.01.2011 Jääspeedway |  | MM-karsinta, Saalfelden, Itävalta 22.01.2011 Jääspeedway |  | MM-karsinta, Sanok, Puola 21.01.2011 Jääspeedway |  | Allsvenskan, Bollnäs, Ruotsi 15.01.2011 Jääspeedway |  | MM-karsinta, St Johan, Itävalta 15.01.2011 Jääspeedway |  | Elitserien, Strömsund 09.01.2011 Jääspeedway |  | Elitserien, Örnsköldvik, Ruotsi 08.01.2011 Jääspeedway |  | Kansainvälinen kutsukilpailu, Poznan, Puola 08.01.2011 Jääspeedway |  |
Päivitetty 24-tunnin sisällä
Speedwaysanomien artikkeli
| |
|
|