Etusivu  |   Kerhon tiedot  |   Kuljettajat  |   Junioritoiminta  |   Kilpailukalenteri  |   Tuloksia  |   Uutiset  |   Valokuvat  |   Liittyminen ja jäsenedut  |   Linkit  |   Facebook

Junioreiden EM-osakilpailu, Seinäjoki
02.07.2011 - Laji: Speedway
Järjestäjä: Seinäjoen Moottorikerho ry ( SeMK )

Timo Lahden jatkopaikka kariutui moottoririkkoon

Tämän kesän merkittävin speedwaykilpailu Suomessa, U-19 EM-semifinaali ajettiin tänään Seinäjoella Routakallion speedwayradalla. Kilpailussa panokset olivat kovat ja onnistua piti, sillä jatkopaikka oli tarjolla vain kolmelle parhaalle.

Ennakkoon vahvimpana suomalaisena kilpailuun lähti kuusankoskelainen Timo Lahti. Lahti ajoikin hyvin ja tasaisessa kilpailussa mies oli ajettujen erien jälkeen jaetulla toisella sijalla 12 pisteellä kahden tanskalaisen kanssa ja edessä oli uusinta, josta kahdelle parhaalle aukeaisi paikka finaaliin, joka ajetaan viikon päästä Ljubljanassa. Lahti oli jatkopaikassa kiinni, kunnes viimeisellä kierroksella tekniikka petti ja keskeytys oli edessä. Samalla karkasi jatkopaikka.

- Kyllä harmittaa, en muista milloin viimeksi olisi ottanut näin kovasti päähän. Kilpailu sujui ihan hyvin, vaikka epäonnea mahtui mukaan. Johdin kahta erää, mutta ne keskeytettiin ja uusinnoissa jäin sitten toiseksi. Uusinta erässä jatkopaikasta olin jatkopaikassa kiinni kunnes pyörä hajosi. Sinne se sitten meni. Rata oli tänään luikas, jonka vuoksi startti oli tärkeä ja sen osuus korostui. No huomenna ajetaan Kauhajoki-speedwayssa ja siitä matka jatkuu Ruotsiin ja Englantiin liigaotteluihin, kertoi pettynyt Lahti.

1.Mikkel B. JensenTanska13
2. Michael Jepsen Jensen Tanska 12+3
3. Jonas B. Andersen Tanska 12+2
4. Timo Lahti Suomi 12+R (3,3,2,2,2+R)
5. Kasper Lykke Nielsen Tanska 10
6. Nikolai Jacobsen Tanska 9
7. Joel Larsson Ruotsi 9
8. Mikkel Michelsen Tanska 8
9. Mathias Törnblom Ruotsi 7
10. Jakob Thorsell Ruotsi 7
11. Victor Palovaara Ruotsi 6
12. Oliver Berntzon Ruotsi 5
13. Tim Gudmundsson Ruotsi 5
14. Mika Loppi Suomi 3
15. Jiri Nieminen Suomi 2
16. Miikka Hyyryläinen Suomi 0

Terveisin
Tomi Nevanperä

Yhteystiedot
Seinäjoen Moottorikerho ry ( SeMK )
040 7610444 Taina Heikkilä sihteeri
seinajoenmoottorikerho@gmail.com
www.semk.fi

 
 
Tulokset

2014 - 2013 - 2012 - 2011 - 2010 - 2009 - 2008 - 2007
2006 - 2005 - 2004
 
80cc Suomen Cup, Seinäjoki
23.07.2011 Speedway
SM-liiga, Seinäjoki
23.07.2011 Speedway
 Junioreiden EM-osakilpailu, Seinäjoki
 02.07.2011 Speedway
80cc Suomen Cup, Seinäjoki
12.06.2011 Speedway
Kaupunki Cup, Seinäjoki
12.06.2011 Speedway
Seinäjoki-speedway, Seinäjoki
05.06.2011 Speedway
SM-liiga, Seinäjoki
24.05.2011 Speedway
SM, Kyrkösjärvi, Seinäjoki
20.02.2011 Jäärata


Päivitetty 24-tunnin sisällä
  Speedway.fi

Databros

Hotelli Fooninki

f

koneita

nh

die

tojo

lou

tojo

sevas

c

sp

mu

  Seinäjoen Moottorikerho ry  |  Routakallio, 60200 SEINÄJOKI  |  040 7610444 Taina Heikkilä sihteeri  |  seinajoenmoottorikerho@gmail.com  |  www.semk.fi