Jääspeedwayn henkilökohtainen SM-karsinta kaasuteltiin Sastamalassa 28.1. 16 kuljettajaa oli mukana kamppailemassa kahdeksasta paikasta SM-finaaliin. Sijoille 9. ja 10. sijoittuneet matkaavat SM-finaalin varamiehiksi.
Kilpailun parasta vauhtia piti Kuusankosken moottorimieskerhoa edustava Markku Weckman, joka ajoi jokaisen viiden eränsä ykkösenä maaliin. Christer Biskop sijoittui toiseksi hävittyään ainoastaan kertaalleen, juuri Weckmanille. Rami Systä oli kolmas 13 pistellään, ennen 11 pisteen Tomi Kirilovia ja kymmenen pistettä mieheen ajaneita Riku Laurusta ja Olli-Pekka Mäkeä. Jani-Pekka Koivula sekä Jarmo Malinen nappasivat viimeiset suorat paikat SM-finaaliin. Varamiespaikoista jouduttiin lopulta ajamaan uusinta Mikko Mäkisen ja Jani Mikkolan välillä. Siinä Mäkinen oli nopeampi jatkaen finaaliin ensimmäisenä varamiehenä. Mikkola on näin ollen finaalin toinen varamies.
SM-finaali ajetaan Kauhajoella 25. helmikuuta. Karsinnasta jatkajien lisäksi kilpailuun on nimetty Timo Kankkunen, Tomi Tani, Matti Isoaho, Tomi Norola, Antti Aakko, Mats Järf, Jussi Nyrönen, Mikko Jetsonen ja Miko Ronkainen.
Tulokset:
1. Markku Weckman, KMMK 15
2. Christer Biskop, KMS 14
3. Rami Systä, JaMoKe 13
4. Tomi Kirilov, PirMM 11
5. Riku Laurunen, PirMM 10
6. Olli-Pekka Mäki, PirMM 10
7. Jani-Pekka Koivula, SeMK 9
8. Jarmo Malinen, TMSU 8
9. Mikko Mäkinen, ValkMK 7+3
10. Jani Mikkola, OMK 7+2
11. Markku Larronmaa, P-KMK 5
12. Jukka-Pekka Seppä, VaMP 4
13. Mika Helin, FMS 2
14. Timo Smed, OMK 2
15. Tommi Suolammi, TamMC 1
16. Henri Pekkala, OMK
Muutoksia
Pirkan Moottorimiesten Tomi Kirilov ja Olli-Pekka Mäki edustavat Suomea Venäjällä Ufassa ajettavassa jääspeedwayn henkilökohtaisessa EM-finaalissa 25.-26. helmikuuta. Kilpailu ajetaan kaksipäiväisenä, joiden yhteistuloksilla ratkaistaan EM-mitalit.
Saman aikaan EM-finaalin kanssa ajetaan Kauhajoella SM-finaali. Molemmilla kuljettajilla oli paikka myös SM-finaalissa, mutta ovat nyt siis poissa tuosta kilpailusta. Heidän tilalleen SM-finaaliin nousevat Mikko Mäkinen, sekä Jani Mikkola. Markku Larronmaa ja Jukka-Pekka Seppä nousevat SM-finaalin varamiehiksi.